Salla on myös hyvin innostunut kirjojen lukemisesta ja hänellä on kenkäaddiktio. Oikeasti. Mee hoitoon. No ei :D Salla on hyvin tyypillinen fanityttö ja hän fanittaa myös suuresti Doctor Whota ja etenkin Benedict Cumberbatchia. Salla jaksaisi varmisti puhua siitäkin kellon ympäri.
Salla on Muutosseurakunnan kuopus ja onkin nimennyt Idan adoptioäidikseen. Salla on ainut miestä joilla ei ole minkäänlaista puuma-statusta vielä, mutta kyllä tässä vielä kerkeää, etenkin kun on 3 hienoa esimerkkiä. Sallalla on samalla menossa myös täydellisen miehen eli Steven etsintä, kyllä se vielä löytyy! Salla on Charlotte. Siitä ei ole mitään epäilystä. Salla on meidän porukan romanttisin ja siksi ei ansaitse mitään vähempää kuin Steven.
Sallan saa helposti innostumaan pienistä tyhmistä ideoista, jotka on tottakai sitten pakko toteuttaa esimerkiksi ensimmäisenä Sinkkuiltana Leskeen lähtö vaikka oltiinkin superedustuskunnossa. Sallan kanssa on myös tullut lauleskeltua monenlaista karaokessa paremmalla ja huonommalla menestyksellä. Sallan kanssa tuli myös innostuttua pelaamaan Sims 2:sta uudelleen koulussa ja silloin perustettiin otsikossa mainittu Sallalandia. Sallasta on myös hyvää vauhtia tulossa heppatyttö ;)
Ainiin ja ei saa unohtaa, että Sallasta tuli the Risteylyn myötä ihan ruotsalainen. Ooot Salla ihana, älä vaan muutu koskaan! <3<3<3<3<33<3<3<3<3<33<3<3<3<3


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti